Olen ehdolla tämän kevään kunta- ja aluevaaleissa, koska mielestäni Suomen vetovoimaisimman kaupungin ja alueen edistyksen ei tarvitse pysähtyä tähän. Minulle on tärkeää, että koulujen ryhmäkoot eivät kasva, ihmisten mielenterveydestä huolehditaan, veroja ei koroteta ja kenenkään ei tarvitse vilkuilla kaduilla olkansa ylitse.
Haluan Tampereen olevan jatkossakin Suomen paras kaupunki opiskella, tehdä töitä ja elää juuri niin kuin haluaa, mutta se edellyttää päämäärätietoisuutta ja kovaa työtä. Siksi koen omalle osaamiselleni, intohimolleni ja ahkeruudelleni olevan kysyntää kaupungin- ja aluevaltuustoissa. Valtuutettujen keski-ikä on tällä hetkellä noin 54-vuotta ja päätöksentekoon tarvitaan eri-ikäisiä edustajia.
Olen ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista niin pitkään, kuin muistan. Kipinä syttyi peruskoulun yhteiskuntaopin tunneilla. Olen ymmärtänyt, että vain mukana olemalla ja tekemällä voi saada muutosta aikaan.
Minulle on tärkeää huolehtia siitä, että huomenna on paremmin kuin tänään. Se voi kuulostaa kliseiseltä, mutta näin se on. Mielestäni päättäjien yksi tärkeimmistä tehtävistä on huolehtia kestävän tulevaisuuden rakentamisesta ja siksi olen ehdolla – varmistamassa paremman maailman tuleville sukupolville.
Tänään sunnuntaina 13.4. voit äänestää vain sinulle ennakkoon ilmoitetussa äänestyspaikassa.
Pyydän luottamustasi. Muista äänestää!
Ystävällisesti,
Arttu Vuori
Kunta- ja aluevaaliehdokas
Tampere